Viimeisiä viedään

En ole kirjoittanut vähään aikaan, joten nämä tapahtumat ovat jo aika vanhoja. Kyseessä on lomani ensimmäinen viikko, jolloin minulla riitti touhua.

Kaksi viikkoa sitten, tiistaina, kävin toista kertaa täällä ollessani Yorkissa. Ohjelmassa oli tälläkin kertaa elokuvan katsominen – Retfordissa kun ei elokuvateatteria ole. Samalla tapasin suomalaista vaihto-oppilasta.

    Jouduin heräämään tavallista loma-aikataulua aikaisemmin, mutta koitin venyttää heräämisen niin myöhään kuin mahdollista. Tämän takia jouduin melkein juoksemaan juna-asemalle, mutta onneksi olin juuri ajoissa. Mutta – juna-asemalla minulle kävi kuitenkin kuin elokuvissa: lippuautomaatilla oli lapsiperhe, ja lippuluukulle oli pitkä jono. Junani oli jo saapunut ja vain seisoi asemalla radan toisella puolella, mutta kuten sanotaan, ”hope dies last”. Olin adrenaliiniä täynnä, ja vihdoin kun edessä ollut lapsiperhe sai ostettua lippunsa, ostin liput nopeammin kuin Lucky Luke vetäisee revolverinsa esiin. Juna oli vielä asemalla, joten pinkaisin alikulkutunneliin. Noustessani portaita ylös juna seisoi vielä asemalla, joten ehdin jo miettiä, että huh, kerkesinpä. Juostessani junan oville todellisuus kuitenkin iski vasten kasvojani, kun konduktööri, tai joku muu junatyöntekijä, astui eteeni ja sanoi ankarasti, että älä mene yhtään lähemmäs junaa. Tästä sekunni kaksi myöhemmin juna lähti liikkeelle. Onneksi junia tulee uusia, ja lopulta pääsin Yorkiin, vaikka jouduinkin vaihtamaan junaa Doncasterissa.
    Elokuva alkoi iltapäivällä puoli kolmelta, joten meillä oli hyvin aikaa syödä lounasta sen jälkeen, kun olimme ostaneet elokuvaliput. Kävimme Marks & Spencer -kaupassa, jossa myydään paljon tuoreruokia, kuten salaatteja. Menimme sitten syömään eväämme ulos lämpimään auringonpaisteeseen puistoon, joka sijaitsee York Art Galleryn vieressä. Puistossa oli paljon ihmisiä, niin kuin olettaa saattaa sään ollessa hyvä, mutta onneksi meillekin riitti tilaa.
    Elokuvissa katsoimme uusimman merirosvoseikkailun 3D:nä, siis ”Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä”. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen 3D-elokuva, jonka olen koskaan nähnyt. Minusta oli hieman erikoista, että jouduimme maksamaan erikseen 3D-laseista, eikä niitä tarjottu elokuvateatterin puolesta.
    Itse elokuva on haukuttu lyttyyn suurimmassa osassa elokuva-arvosteluja. Sitä on sanottu tylsäksi, sekavaksi ja ennalta arvattavaksi. Olen siitä samaa mieltä, että uusin Pirates of the Caribbean oli huonompi kuin kolme ensimmäistä osaa, ja etenkin huonompi kuin ensimmäinen osa, mutta kyllä minä tämän ihan mielellään katsoin. Elokuvassa oli niin huumoria kuin draamaa, ja ainakaan minua 3D ei häirinnyt lainkaan, vaan paransi katomiskokemusta.
    Elokuva oli pitkä, yli kaksi tuntia, joten sen päätyttyä meillä ei ollut kovinkaan paljoa aikaa. Menimme odttelemaan junani ja hänen bussinsa saapumista kahville, ja kun aika tuli, lähdimme kukin koteihimme

Seuraavana päivänä, keskiviikkona oli pormestarin järjestämä illallinen Retfordin kaupungintalossa. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun tarvitsin täällä syksyllä ostamaani pukua. Minulla ei ollut aivan tarkkaa käsitystä tilaisuuden kulusta, vaan tiesin lähinnä, että siellä syödään jossain vaiheessa ja että sinne tulee tärkeitä vieraita. Illallinen oli Ianin, siis pormestarin, viimeinen virallinen tilaisuus, sillä uusi pormestari aloitti tehtäväsä muutama päivä illallisen jälkeen.
    Päivästä ei selvitty ilman haavereita, sillä Adam, slovakialainen vaihto-oppilas, joutui käymään sairaalassa jo ennen illallista. Hän oli tiskannut aamulla astioita, joiden sekaan joku oli laittanut rikkinäisen lasin. Lopun voitte arvata. Hän sai neljä tikkiä peukalonsa juureen kämmenselän puolelle.
    Koska Adam asuu aivan kaupungintalon lähellä, menin heille ennen illallisen alkua. Siitä olikin hyötyä, sillä Adam tarvitsi apua niin paidan napittamisessa kuin kravatin solmimisessa. Kun kaikki muut olivat valmiita lähtemään, jouduimme vielä odottamaan hetken Adamin host-äitiä. Ian alkoi jo hermostumaan, mikä oli ihan ymmärrettävää, sillä olihan hän koko illan päätähti.
    Olimme kaupungintalolla tuntia ennen varsinaisen tilaisuuden alkua. Teimme viime hetken järjestelyt ja odottelimme vieraiden saapumista. Vieraina oli mm. Ianin tuttuja, muiden kuntien pormestareita, Retfordin tuleva pormestari ja yksi MP (member of parlament, ’kansanedustaja’). Minun pöydässäni istui Adamin ja toisen slovakialaisen vaihto-oppilaan lisäksi Jordan, joka on yksi Adamin kaveri, sekä Retfordin tuleva pormestari joidenkin tuttujensa kanssa. Meillä luisti juttu oikein hyvin.
    Tilaisuus alkoi puhallinorkesterin esityksellä. He soittivat joitain englantilaisten hyvin tuntemia kappaleita, joista minulla tai muilla vaihto-oppilailla ei ollut mitään tietoa. Seuraavaksi esiintyi retfordilainen nuorista koostuva tanssi- ja lauluryhmä. He esittivät neljä eri tanssia/laulua, jotka ainakin minun, tanssista mitään ymmärtämättömän henkilön, mielestä olivat laadukkaita.
    Näiden esitysten jälkeen aloitimme ruokailun. Ruoka haettiin pöydittäin tarjoilutilasta. Minulla kävi tuuri, sillä meidän pöytämme oli heti toisena. Pääruan syötyämme nautimme jälkiruuan nuorisokuoron laulaessa. He olivat hyviä laulajia, vaikka asetelma olikin hassu: he lauloivat, kun me söimme. En ole tottunut tällaiseen asemaan.
    Tilaisuus loppui puheilla. Ian kertoili vuodestaan ja kiitteli kaikesta saamastaan tuestaan. Sen jälkeen muutamat henkilöt pitivät omat puheensa, joissa he kehuivat Ianin maasta taivaisiin.
    Virallisen osuuden jo loputtua sain vielä rikottua puvun takkini napin. Menin vessaan, ja vessasta tultuani huomasin, että minulta puuttuu takin ylin nappi. Se oli lattialla aivan vessan oven edessä. En ole aivan varma, mitä tapahtui, mutta minulla onkin luontaista taitoa tavaroiden rikkomisessa.

Torstaina, päivää myöhemmin, aluevalvojamme EF:stä järjesti lounaan kaikille alueen vaihto-oppilaille. Meitä on täällä siis viisi: minä, kaksi slovakilaista poikaa, yksi taiwanilainen tyttö ja yksi norjalainen tyttö. Päivä oli mitä kaunein, joten vaikka se toisaalta teki rennosta ulkona olosta aluevalvojan talolla mukavan, olisin ehkä mielummin viettänyt päivän muiden kavereideni kanssa keskustassa.
    Aluevalvoja kertoi meille syömisen lomassa, mitä meidän pitää vielä tehdä ja mitä meille tapahtuu ennen lähtöämme. Periaatteessa EF, vaihto-oppilasjärjestö, vaatii meidän käyvän koulussa vielä kokeidemme jälkeenkin, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan tapahdu. Aluevalvojamme pyysi meitä vielä kertomaan koululle, että emme osallistu enää oppitunneille. Toisekseen meidän pitää jättää koulullemme A4-kokoinen kirjekuori osoitteella ja postimerkillä varustettuna. Koulu lähettää kokeiden tulokset meille tässä kirjekuoressa. Saimme myös EF:n todistuksen, että olemme suorittaneet vaihto-oppilasvuoden. Viimeiseksi hän muistutti meitä, ettei meidän pitäisi vain olla tietokoneella päivät pitkät nyt lomalla, vaan tehdä jotain.
   Viimeiseksi hän antoi meille jokaiselle kutomansa lahjan. Minä sain juustoleivän, kun muut saivat hampurilaisen, pizzan tai hot dogin. En ole varma, näenkö aluevalvojaani enää ennen lähtöäni, mutta toivon niin.

Kirjoitusmotivaationi on ollut heikkoa viime aikoina. Vielä on kuitenkin reilu viikko jäljellä, joten koitan kirjoittaa tästäkin ajasta.