Tämän blogin kirjoittaminen on ollut hauskaa. Olen päässyt pitämään suomen kielen taitoani yllä ja kertomaan kavereilleni kuulumisiani. Lisäksi tämä blogi on ollut vähän kuin päiväkirja minulle, jota voin lukea joskus vanhana – tai miksei jo vähän aiemminkin.
Kirjoitin vaihto-oppilasvuodestani myös koulumme vuosijulkaisuun. Ajattelin, että se olisi hyvä päätöskirjoitus myös tänne blogiin. Tässäpä se siis kokonaisuudeessan.
Suomen koulujärjestelmä on maailmankuulu. Siihen tullaan tutustumaan kaikkialta maailmasta, ja ovatpa amerikkalaiset tehneet siitä dokumenttielokuvankin. Minulla oli mahdollisuus seurata viime lukuvuosi vaihto-oppilaana aitiopaikalla Suomen koulujärjestelmän eroja Englannin koulujärjestelmään.
Englannissa ”sixth form”, lukio, kestää vain kaksi vuotta. Lyhyempää opiskeluaikaa kompensoi se, että ensimmäisenä vuonna opiskellaan ainoastaan kolmea tai neljää eri oppiainetta, ja toiselle vuodelle jatketaan ainoastaan kolmen aineen opiskelua. Jokaista ainetta opiskellaan kolme 1,5h oppituntia viikossa, joten opiskelu on erittäin intensiivistä. Vaikka ensisilmäykseltä vain muutamiin oppiaineisiin keskittyminen saattaa vaikuttaa tehokkaalta, se ei sitä välttämättä ole.
Tällainen järjestelmä aiheuttaa yleissivistyksen puutetta. Suomalainen lukion käynyt nuori tietää jokaisen aihealueen, niin filosofian kuin kuvaamataidon, perusteet. Vaikka asiat eivät aivan tuoreimmassa muistissa olisikaan, ne muistuvat mieleen, kun tiedoille tulee käyttöä. Koska ”sixth formissa” mikään oppiaine, edes äidinkieli tai matematiikka, ei ole pakollinen, oppilaat eivät opi mitään aiheista, joita he eivät valitse. Yleissivistys ei ole pelkkää sanahelinää, vaan se mahdollistaa tietojen yhdistelemisen eri aloilta ja asioiden syvemmän ymmärtämisen. Se myös helpottaa itsenäistä opiskelua.
Ylioppilaskirjoitukset Englannissa ovat erilaiset kuin Suomessa. Useimmissa aineissa on yksi koe tammikuussa ja yksi koe touko-kesäkuussa molempina opiskeluvuosina. Näin ollen loppuarvosana on neljän kokeen keskiarvo. Joissakin aineissa kokeita voi olla enemmän, kuten matematiikassa, mutta joissakin vähemmän, kuten ranskassa. Arvosanat annetaan kirjaimina A:n ollessa paras ja E:n ollessa huonoin. E:n saamiseksi, eli kokeen läpäisemiseksi, täytyy saada vähintään 40% kokeen pisteistä oikein. Arvosana paranee aina 10% välein, eli A:han vaaditaan 90% oikein.
Yleinen mielipide Englannissa on, että ”sixth formin” kokeet ovat nykyisin liian helppoja. A-arvosana ei ole niinkään poikkeus vaan sääntö, jolloin sen saanut henkilö ei ole välttämättä ikäluokkansa parhaimmistoa. Suomessa tällaista ongelmaa ei pääse syntymään, sillä kun arvosanat annetaan niin, että tietty osuus kokelaista saa aina tietyn arvosanan, L:n saanut on aina 5% parhaan tuloksen saaneen joukossa.
Muuten koulunkäynti on samanlaista kuin Suomessakin. Tunneilla annetaan läksyjä ja projektitöitä, ja ne täytyy myös tehdä ja palauttaa. Useimmiten tehdään töitä kirjan ja vihkon parissa, mutta joskus katsotaan videota tai mennään tietokoneille. Vaikka koulunkäynti on samanlaista kuin Suomessa, läheskään kaikki muu Englannissa ei ole.
Usein kuulee sanottavan, että jonkin arvoa ei ymmärrä, ennen kuin menettää sen. Jalkapalloihmisenä tiedän, että tuota sanotaan usein hyvistä puolustajista. He tekevät näkymättömästi töitä joukkueensa eteen, mutta kun he ovat jostain syystä poissa kokoonpanosta, heidät onkin vaikeampi korvata kuin aluksi luultiin.
Kaksi päivänselvää asiaa, joita olen kaivannut Suomesta, ovat kaverit ja perhe. Sain ensimmäisenä lukiovuotenani niin monta uutta kaveria, että oli sääli jättää heidät kaikki Suomeen ja lähteä itse Englantiin. Olen pitänyt heihin yhteyttä Facebookissa, mutta se on aivan eri asia kuin tehdä jotain yhdessä. Olen oppinut vuoteni aikana itsenäisyyttä mutta silti kaivannut monia asioita, joita olen tavannut tehdä perheeni kanssa.
Olen kaivannut konkreettisempiakin asioita. En ajatellut olevani saunan, ruisleivän tai makkaran ylin ystävä, mutta kun olen elänyt ilman niitä pidemmän aikaa, olen alkanut kaivata niitä. Olen huomannut saman asian monien pienien asioiden ja tapojen kohdalla.
Vuosi ulkomailla on opettanut minua arvostamaan Suomea ja suomalaisuutta. Minun on syytä olla ylpeä Suomesta – ei ylimielinen, mutta ylpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Asiattomat kommentit poistetaan.