Vaihto-oppilasleiri Skotlannissa, Edinburghissa

Tällä lomalla minulla oli muutakin tekemistä kuin vain levätä – nimittäin EF-vaihto-oppilasjärjestön järjestämä neljän päivän mittainen matka maanantaista torstaihin Edinburghiin, Skotlantiin. Odotin matkaa innolla monestakin eri syystä. Ensinnäkin halusin nähdä, onko Skotlanti ja Edinburgh oikeasti niin hieno paikka kuin minulle on kerrottu. Toisekseen tiesin, että leirille oli tulossa monia kavereitani, joihin tutustuin valmistautumisleirillä vaihto-oppilasvuoteni alussa, enkä ollut nähnyt kuin muutamia heistä leirin jälkeen. Kolmannekseen odotin uusien kavereiden saamista, jotka erityisesti asuisivat minun lähettelyvilläni, jotta voisin nähdä heitä helposti Skotlannin reissun jälkeenkin. Siinäpä ne isoimmat syyt olivat, mutta toki matka jo ihan lomanakin kiinnosti.

Olin ostanut junalippuni hyvissä ajoin, pari kuukautta ennen lähtöäni, sillä niin ne sai paljon halvemmalla. Matkustin suurimman osan matkaa toisen suomalaisen vaihto-oppilaan, Emmin, kanssa, sillä hän asuu matkan varrella, hieman pohjoiseen Retfordista. Matkaseura kelpasikin 3,5 tunnin pituiselle junamatkalle, joka olisi muuten ollut aika tylsä. Junamatka sujui kuulumisia vaihdellen ja kaikenlaista jutellen. Saavuimme perille ensimmäisten joukossa, ja jouduimme lopulta odottamaan reilut kaksi tuntia, ennen kuin lähdimme hostellillemme asemalta. Käytimme ajan lounaan syömiseen ja muihin vaihto-oppilaisiin tutustumiseen. Kun kaikki olivat saapuneet juna-asemalle, pääsimme vihdoin lähtemään.
    Luulin menevämme bussilla hostellillemme, mutta menimmekin kävellen. Onneksi matka ei ollut pitkä, eivätkä laukut painavat. Hostellillemme päästyämme meille kerrottiin matkan säännöt ja ohjelma. Sen jälkeen meidät jaettiin huoneisiimme. Meillä ei ollut omia huoneita, eivätkä huoneet olleet edes kahden hengen huoneita, vaan yhdessä huoneessa nukkui joko kuusi tai kahdeksan henkilöä! Pienen alkuhämmennyksen jälkeen asia osoittautui erittäin hyväksi, sillä huonekaverini olivat aivan loistavaa porukkaa. Yksi ruotsalainen, yksi norjalainen, yksi tanskalainen, yksi saksalainen ja yksi itävaltalainen. Tunsimme kaikki toisemme ennestään aloitusleiriltä paitsi saksalaisen, mutta hän pääsi porukkaamme hyvin mukaan.
    Kun olimme saaneet tavaramme huoneeseemme, oli päivällisen aika. Päivällinen oli ihan okei. Ei mikään erityinen, mutta ei sitä huonoksikaan voinut sanoa. Illan päätti ”Witchery Tour”, kierros ympäri Edinburghin keskustaa sen historiaan tutustuen oppaan johdolla. Vaikka aluksi voisi luulla, että tämä olisi yksi tylsimmistä asioista mitä tehdä, kierros oli itse asiassa erittäin mielenkiintoinen johtuen oppaastamme. Oppaamme oli itse osa historiaa, vuonna 1841 teloitetun maantievarkaan, Adam Lyalsin, haamu. Kierros sisälsi tarinoita mitä hurjimmista noitien teloitustavoista, vanhoista kujista ja muista kiinnostavista asioista. Illalla uni olisi tullut helposti, mutta nukkumaanmenossa meni tietysti oma aikansa, sillä juteltavaa riitti. Onneksi aamulla ei ollut kauhean aikainen herätys.

Toinen päivä, tiistai. Aamulla herätys 8.30, ja aamupalalta piti olla valmiina 9.15. Aamupalana oli perinteinen ”English breakfast”, joka sisältää pekonia, paistettuja tomaatteja, herkkusieniä, papuja tomaattikastiikkeessa ja paahtoleipää. Olipa tarjolla jogurttia ja murojakin.
    Ensimmäisenä ohjelmassa oli sightseeing-kierros bussissa ympäri Edinburghia. Kun edellisen päivän Witchery Tour oli ollut mielenkiintoinen, niin bussikierros oli sitten tavallisen tylsä. Opastus oli valmiiksi nauhoitettu, ja ääni oli monotonisen tylsä laimeilla vitseillä höystettynä. Kun bussikierros vihdoin loppui, leirin ohjaaja johdatti meidät Edinburghin keskustassa olevalle kukkulalle. Otimme siellä paljon kuvia, ja näköalat kaupunkiin olivat erittäin hyvät.
    Menimme lounaalle Edinburghin Hard Rock Cafeeseen. Hard Rock Cafeiden idea on, että eri rock-tähdet luovuttavat niille tavaroitaan, kuten kitaroita, ja ne ovat esillä ravintolan seinillä. Muuten syömisessä ei ollut mitään erityistä, sillä kaikilla oli ruokana ranskalaiset ja joku hampurilainen. Kun olimme syöneet, jotkut ostivat Hard Rock Cafen kaupasta itselleen t-paidan matkamuistoksi.
    Iltapäiväksi ei ollut mitään ohjattua toimintaa. Meillä oli siis noin viisi tuntia vapaa-aikaa ennen päivällistä. Päätimme mennä 15 hengen porukalla ”Edinburgh Dungeoniin”, jonka tarkoituksena on olla pelottava paikka. Ryhmäalennuksen kanssa lippu maksoi 10 puntaa. Kierros ei ollut kauhean pelottava, mutta ihan hauska. Liikuimme huoneesta toiseen, ja joka huoneessa oli yleensä yksi tai kaksi pelottavaa tilannetta. Esimerkiksi yhdessä huoneessa tippui ruumis katosta, toisessa tuoli kallistui yhtäkkiä taaksepäin ja yhdessä, viimeisessä, oli huvipuistolaite, jossa putosimme muutaman metrin ”vapaapudotuksena”, ja laite pysähtyi juuri ennen lattiaa. Sain hetkeni loistaa toisessa huoneessa, jonne menimme. Siellä minut pyydettiin eteen syytetyn penkille, ja olin syytettynä naiseksi pukeutumisesta. Hauskin hetki oli, kun minulta kysyttiin, mistä olen kotoisin, ja vastasin: ”Suomi.” Ohjaaja meni aivan hiljaiseksi.
    Kauhukierroksen jälkeen päädyin kiertämään pikkukauppoja kahden tytön kanssa. Voiko edes pahempaa tapahtua? Kaiken kruunasi toisen tytön haluaman laukun etsiminen, jonka hän oli nähnyt edellisenä iltana jossain liikkeessä. Lopulta emme edes löytäneet laukkua! Mutta löysin minäkin onneksi jotain; nimittäin uuden vyön. Laukkukin löytyi lopulta, tosin vasta viimeisenä päivänä, torstaina.
    Illalla oli päivällinen hostellilla, ja päivällisen jälkeen oli vielä muutama tunti vapaa-aikaa. Päätimme lähteä isolla porukalla leffaan. Elokuvateatteri löytyi, ja hyvä elokuvakin, joka oli alkanut 10 minuuttia ennen saapumistanne teatteriin. Ajoituksemme oli täydellinen, sillä juuri kun pääsimme sisään saliin, mainokset loppuivat ja elokuva alkoi. Elokuvan nimi oli ”Paul”. Elokuvan on tehnyt, ja pääosissa näyttelevät, samat henkilöt kuin elokuvissa ”Shaun of the Dead” ja ”Hot Fuzz”. Elokuvan idea on, että maassa jo pidemmän aikaa asunut avaruusolio haluaa takaisin planeetalleen, mutta hänellä on poliisit perässään. Pidin elokuvasta paljon, ja sen ovela huumori teki minuun vaikutuksen. Ilta meni vielä pidemmälle kuin edellisenä päivänä; riittihän meillä puhetta mm. katsomastamme elokuvasta. Onneksi herätys oli myös myöhäisempi.

Keskiviikkoaamu, herätyskello soi 9.20. Minä nousin ylös sängystäni aamutoimiin, mutta kaikki muut huoneessani jatkoivat uniaan. Pääsin aamupalalle noin 9.45 yhden huonekaverini kanssa, ja jotenkin ihmeen kaupalla loput neljä kerkesivät aamupalalle myös, suurimman osan käytyä suihkussakin.
    Odotin innolla aamupäivän ohjelmaa, sillä olimme menossa Edinburghin linnaan, ja sen luulisi olevan mielenkiintoinen paikka. Ikäväksemme juuri kun pääsimme linnaan, alkoi satamaan. Osa porukastamme osti sateenvarjon, ja kuten arvata saatta, heti tämän jälkeen sade muuttui pieneksi ripotteluksi. Linna ei ollut niin mielenkiintoinen kuin odotin, mutta odotukseni olivat ehkä liian korkeat. Näkymät olivat hienot linnasta alas kaupunkiin, ja linnan museoissa olisi riittänyt nähtävää vaikka koko päiväksi. Kuvia tuli taas otettua paljon, ei tosin minun toimestani. Noin kahden tunnin kiertelyn jälkeen jouduimme lähtemään. Halukkaat, mikä tarkoitti tällä kertaa muistaakseni koko leiriä, saivat lähteä Glasgowiin loppupäiväksi.
    Glasgow on Skotlannin isoin kaupunki. Sinne pääsee kätevästi junalla Edinburghista, eikä matka kestä kuin 50 minuuttia. Emme tienneet etukäteen oikeastaan mitään Glasgowista, mikä teki matkasta samalla mielenkiintoisen mutta hiukan tyhmän, sillä meillä ei ollut hajuakaan, minne voisimme mennä tai mitä voisimme tehdä. Juna ei saapunut Glasgowin keskusrautatieasemalle vaan vähän matkan päähän siitä toiselle asemalle. Onneksi lähdimme kävelemään keskustaan päin, vaikken olekaan varma, miten tiesimme, missä se on. Matkalla pysähdyimme ihmettelemässä modernia taidetta ilmaisessa museossa. Opin mm., että täysien, lasisten virvoikepullojen pudottaminen ja niiden rikkoutuminen videoituna on taidetta.
    Museossa muutama kymmentä minuuttia oltuamme halusimme päästä jonnekin syömään. Osa halusi mennä Mäkkäriin, mutta osa Pizza Huttiin. Mäkkäri voitti, lähinnä hintansa takia. Syötyämme jatkoimme kaupungin tutkimista, ja löysimmekin kauppakeskuksen. Kiertelimme kaupoissa, ja välillä pysähdyimme vain istuskelemaan kauppakeskuksen penkeille. Kun olimme valmiit, päätimme lähteä takaisin juna-asemalle. Ongelmaksi ilmeni se, että huomasimme päästyämme ulos kauppakeskuksen ovista hukanneemme yhden kavereistamme! Ensiksi odotimme viitisen minuuttia ovilla, mutta hän ei ilmaantunut paikalle. Sitten haravoimme ostoskeskuksen ala- ja yläkäytävät, eikä hänestä näkynyt vilaustakaan. Lopulta odotimme vielä hetken ovilla, mutta koska häntä ei näkynyt, ja junamme lähtö lähestyi kovaa vauhtia, päädyimme kysyä apua info-tiskiltä.
    Tavoitteenamme oli saada kaverimme nimi kuulutettua kauppakeskuksessa. Kohtasimme kuitenkin yrityksessämme ongelmia. Ensiksikin emme tienneet hänen sukunimeä, mutta se tosin löytyi Facebookista. Toisekseen hän on 18-vuotias, mikä on liian vanha nimen kuuluttamiseen. Koitimme taivutella info-tätiä kuuluttamaan nimen silti, sillä olihan hukassa oleva poika tanskalainen, mutta hän varmaan luuli meidän pilailevan. Jouduimme lähtemään junalle ilman häntä, mutta juuri kun lähdimme info-tiskiltä, hän ilmestyi eteemme kauppakassit käsissään. Hän oli ollut sovituskopissa, kun lähdimme kaupasta kohti juna-asemaa, mikä selittää sen, ettei hän tiennyt, minne olimme menneet. Kerkesimme junaamme juuri ja juuri, ja olimme jopa pari minuuttia etuajassa. Niin, miksi emme vain soittaneet hänelle? Pojat eivät vaihda puhelinnumeroitaan. En tiedä miksi, mutta näin se vain on. Ylimääräinen vaiva tai jotain. Eikä ollut tosin porukamme tytöilläkään hänen numeroaan.
    Illalla oli taas, yllätys yllätys, päivällinen. Päivällisen jälkeen päätimme tehdä jotain, sillä olihan leirin viimeinen ilta. Haahuilimme ensiksi kaduilla, kunnes päätimme mennä keskustaan kukkulalle, missä olimme olleet aikaisemminkin ottamassa kuvia. Edinburghin kaupunki näytti todella upealta öisessä loisteessaan tähtitaivaan alla! Kaupunki näytti täysin eriltä kuin edellisenä päivänä. Tuuli oli melko kova, mikä teki ilmasta kylmän. Siksi emme viettäneet kukkulalla koko iltaamme, vaan jatkkoimme illanviettoa hostellin ravintolan puolella. Lopulta pääsimme huoneisiimme asti, ja aloimme nukkumaan.

Torstai, leirin viimeinen päivä. Ohjelmassa ei ollut mitään muuta kuin aamupala, laukun pakkaaminen ja lähtö pois leiriltä. Minun junani lähti jo puoli yhdeltä. Samaan junaan tuli Emmin, suomalaisen vaihto-oppilaan, lisäksi saksalainen vaihto-oppilas, Jan, joka oli sekoittanut päivät ja varannut paluulippunsa alunperin perjantaille. Ennen junan lähtöä kävimme muutamassa kaupassa, mm. Top Shopissa, ja loppuodotteluaika kului kahvin ääressä.
    Saimme järjestettyä junassa paikat niin, että istuimme kaikki kolme toistemme vieressä. Vaihdoimme junaa Yorkissa, tai siis minä ja Jan vaihdoimme, mutta Emmi jäi pois. Yorkista Retfordiin istuimme vierekkäin Janin kanssa ja juttelimme mm. leiristä. Hän vaihtoi vielä Retfordissa junaa, mutta minä pääsin kotiin. Host-äitini oli odottamassa minua asemalla auton kanssa, mikä tuntui mukavalta raskaan reissun jälkeen.
    Kaiken kaikkiaan reissusta jäi erittäin hyvä mieli. Oli todella kivaa nähdä vanhoja tuttuja valmistautumisleiriltä ja saada myös uusia kavereita. Luulenpa kielitaitonikin kehittyneen taas jonkun verran, kun leirillä ei tullut oikeastaan puhuttua kuin englantia. Leirin ohjelmakin oli hyvä, ja vapaa-aikaa oli riittävästi. Sanoisin, että aika täydellinen leiri!

Seuraavalla kerralla kertoilen siitä, miten synttärini menivät, ja onnistuiko leipomani kakku. Kokeiden tulokset saan ensi torstaina, joten niistäkin on tarkoitus kirjoittaa. Mutta tämä tältä erää. Laitan lisää kuvia leiriltä tänne blogiini, kunhan saan niitä käsiini.

Kukkulalla, taustalla Edinburgh. Minä olen punaruutuisessa takissa.