Lunta ja kylmää... ja joulukin on tulossa!

Viime kirjoituksessani kerroin, että täällähän on lunta. Ja se ei ole vieläkään kadonnut minnekään! Pakkasta on yli 10 astetta, yöllä ollut parhaimmillaan -16. Päivisin on ollut niinkin lämmintä kuin -10 astetta, mutta kyllä tämä jo kylmältä tuntuu. Lunta ei ole tullut muutamaan päivään, ja kouluunkin täytyy jo mennä. Viime viikolla lomaa oli lopulta keskiviikosta perjantaihin, eikä osunut yhtään hassumpaan ajankohtaan.
    Tiet ovat todella huonossa kunnossa. Täällä ei ole kovin montaa lumiauraa käytössä, ja kun on niin kylmä, ettei teiden suolauskaan auta, ollaan auttamattomasti pulassa. Viime torstai oli touhupäivä. Koko naapurusto (ehkä 15 taloa?) oli yhdessä kaivamassa lunta pois kotitieltämme ja tekemässä ajoväylää. Kaivaminen piti tehdä asfalttiin asti, sillä autoilla, joissa ei ole talvirenkaita, ei oikeastaan voi ajaa lumen tai jään päällä. Kotitiemme on vielä lievä ylämäki, joka vaikeuttaa tilannetta entisestään. Yhdessä homma sujui, ja nyt tiellä mahtuu ajamaan juuri ja juuri yksi auto kerrallaan.
    Isommat tiet ovat paremmassa kunnossa, mutteivat kuitenkaan hyvässä. Lunta ei teiden ajoradoilla enää ole, mutta jotkut tiet ovat jäässä, ja kaistojen keskiosa (renkaiden väliin jäävä osa) on erittäin huonossa kunnossa. Jääkerros (tai todella tiiviiksi pakkautunut lumi) saattaa olla 25 cm korkea, ja se vaikeuttaa ajamista huomattavasti, varsinkin kun on kesärenkaat alla. Annan esimerkin. Toissa päivänä aamulla oli todella kylmä, ja host-äitini oli juuri lähdössä töihin (takavetoisella bemarilla; ajaminen on varmasti ollut todella nautinnollista). Kysäisin, onko hän menossa kouluni ohi, jos saisin kyydin. Ei ollut, mutta sen sijaan host-isäni sanoi voivansa heittää minut koululle. Koulumatkani kestää autolla viitisen minuuttia, mutta kävellen reilu 20, joten tällä säällä otin kyydin tyytyväisenä vastaan.
    Hyppäsin ilahtunein mielin lämpimään autoon ja katsoin epäuskoisena lämpömittaria. Ymmärrän, että -13 astetta ei ole Suomessa valtavasti, mutta en todellakaan ollut varautunut (henkisesti) näin kylmään täällä Englannissa. Ajoimme varovasti kotitiemme loivan alamäen ja rupattelimme, miten huonossa kunnossa tiet ovat ja miten on parempi ajaa liian hiljaa kuin liian lujaa. Matka tarttui verkkaisissa merkeissä, ja mittarissa oli huimat 30 km/h (tai jopa vähemmän). Koulumatkani suurin osa kulkee yhtä ja samaa suoraa tietä. Tätä ajellessamme auto alkoi yhtäkkiä luisumaan jäällä. Se vain luisui kohti jalkakäytävää ja aitaa, ja kaikki tapahtui niin hitaasti, että mietin eikö tämä auro nyt pysähdy – vauhtia oli niin vähän. Eipä auto pysähtynyt kuin vasta pensasaitaan.
    Hetken ihmeteltyämme, miten tämä oikein tapahtui – ja host-isäni todistellessa itselleen (ja minulle, minä kyllä allekirjoitan host-isäni sanoman täysin), miten hän ajoi hiljaa, eikä voinut asialle mitään – huomasimme pari metriä autosta eteenpäin hiukan säikähtäneen nuoren miehen (jolle ei onneksi käynyt mitään). Huomasimme myös pensasaidan omaavan talon ikkunasta huutavan vanhan miehen. Host-isäni ajoi auton pois puskasta hiukan sivummalle ja lähti selvittämään asiaa.
    Onneksi mies ei ollut vihainen, vaan ymmärsi tilanteen täysin. Hän pyysi host-isääni vetämään pensasaidan takaisin paikalleen, ja homma oli sillä korjattu. Loppumatkan ajelimme vielä hiukan hiljempaa vauhtia ilman sen kummempia kommelluksia jatkaen puhetta teiden huonosta kunnosta.
    Kotimatkalla koulusta panin merkille, että koko pitkällä tiellä olevista taloista vain kolmella talolla oli pensasaita, kaikilla muilla (taloja on siis tienvarsi täynnä) joko tiili-, betoni- tai puuaita betonitolpilla. Muistin myös pari metriä edessämme olleen kävelijän, jolle ei lopulta käynyt mitään. Vauhtia meillä oli niin vähän, että tiiliseinään törmätessämme vain auto olisi kärsinyt – tosin kävelijän ollessa auton ja tiiliseinän välissä olisi hänellekin saattanut käydä jotain... Tällainenkin tullut nyt koettua, onneksi ei sattunut mitään vakavampaa! Liikenteen pitäisi palata normaaliksi pian, sillä lauantaina pitäisi olla jo 10 astetta lämmintä.

Toinen huomioitava asia täkäläisestä kylmyydestä on, että vaikka ulkolämpötilat ovat korkeampia kuin Suomessa, sisälämpötilat ovat matalampia. Host-perheeni on alusta asti ihmetellyt, miten minä, suomalainen, olen yleensä ainoa, joka on kylmissään. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ole tottunut pitämään villasukkia ja hupparia sisällä, kun ulkolämpötila on vieläpä +15. Ilmeisesti lämmityskustannukset ovat täällä todella korkeat, sillä pidämme lämmmitystä pois päältä päivisin ja öisin. Iltaisin lämmitys on päällä noin viidestä yhdeksään ja aamuisin ehkä kuudesta kahdeksaan. Silloinkin kun lämmitys on päällä, lämmitys ei ole kovin kuumalla.
    Kun Suomessa on talvella kylmä, on sisällä silti lämmin. Täällä on sen sijaan tasaisen viileää koko ajan. Nukun esimerkiksi lisäviltillä, pitkähihaisella paidalla, college-housuilla ja villasukilla, eikä minulla ole ollut koskaan liian kuuma. Aina kun tulen sisään, laitan villasukat jalkaan, ja joskus varpaat kylmettyvät siitä huolimatta. Kylpyhuone on toinen paikka, joka on aina kylmä. Siellä on suht iso ikkuna, joka vetää paljon. Lattialämmitystä ei tietenkään ole, mutta onneksi lattia ei ole kaakeleita vaan kokolattiamatto (kyllä, ihmettelin itsekin, kun tulin tänne). Vaikka kuuma suihku lämmittää hetkellisesti, se lämpö kestää juuri ja juuri kylpyhuoneesta poistumiseen asti.
    Ei liene vaikea arvata, mitä asiaa olen alkanut Suomesta kaipaamaan – saunaa. Vaikken saunan tehokäyttäjä Suomessa ollutkaan (kävin ehkä kerran kahdessa viikossa), oli siellä silti aina rentouttavaa käydä. Täällä ollessa erityisesti kaksi asiaa tekisivät saunasta niin mukavan: siellä saisi lämmitettyä koko kehon joka hetkisestä viileydestä ja ajateltua omia asioita omassa rauhassa. Onnistuuhan oman ajan ottaminen nytkin omassa huoneessani, mutta sauna on kuitenkin sauna, siinä on oma fiiliksensä.
    Kylmyys on päässyt muuten omaan luokkaansa kahdesti. Ulkona on ollut niin kylmä, että kun lämmitys on ollut poissa päältä, kylmyys on jäädyttänyt lämmitysputken umpeen (tai jotain sinne päin). Tämä on aiheuttanut niin lämmityksen toimimattomuuden kuin lämpimän veden puutteen. Talossa on ollut todella kylmä, sillä vaikka talomme on uudehko, ja sen eristykset ovat paremmat kuin vanhoissa taloissa, eivät ne silti ole huippuluokkaa. Ensimmäisellä kerralla poltimme takassa puita, mutta ne loppuivat nopeasti kesken. Olohuoneemme oli joka tapauksessa lämmin, ja savuisuus oli pieni haitta siinä tilanteessa. Yöksi laitoin vielä lisäpeiton ja lisäkerroksen vaatteita päälle, ja kaiken kruunasi kuumalla vedellä täytetty lämpövaraaja (ja ennen kuin kukaan vaan ihmettelee, mistä saimme kuuman veden, täsmennän, että käytimme vedenkeitintä). Nukuin sikeästi lämpövaraaja varpaideni seurana, ja olisin sänkyyn halunnut aamulla jäädäkin, mutta ei auttanut kuin purra hammasta ja tehdä aamutoimet jääkylmässä talossa. Suihkun jätin aamulla väliin ja menin hyppytunnilla koulun viereiselle kuntosalille suihkuun.
    Toinen kerta oli kaksi päivää sitten. Homma oli samanlainen (yhtä inhottava) kuin edellisellä kerrallakin. Hyvin silti selvittiin ja lämmityssysteemin pitäisi olla korjattu tällä kertaa kunnolla.

Joulu on tuloillaan. Sen huomaa paitsi kalenteria katsomalla, myös kaduilla kävellessä. Jouluvaloja alkaa olemaan siellä sun täällä. Keskustan kävelykatu on näyttävä, ja löytyypä jouluvalot kuntosaliltakin. Vähän joulu pääsi minut yllättämään – lahjat koti-Suomeen kun pitäisi lähettää ilmeisesti jo tällä viikolla! Uskon onnistuvani, vaikka tuhlaankin aikaa mm. tänne blogiin kirjoittamalla.
    Joulun tulo merkitsee myös Suomen itsenäisyyspäivää. Itsenäisyydestä kiitos kuuluu sitä puolustamassa olleille, erityisesti toiseen maailmansotaan osallistuneille. Pitää myös muistaa ihan jokaista suomalaista, jotka ovat yhteiskuntaa olleet rakentamssa. Nyt toiseen kulttuurin, joka on vieläpä todella lähellä Suomen kulttuuria, tutusteena voin sanoa, että Suomesta ja suomalaisuudesta pitää ehdottomasti olla ylpeä. Meillä jotkut asiat vain ovat paremmin,ja toivottavasti asia myös pysyy samanlaisena myös tulevaisuudessa.

Joulun tulo merkitsee myös tammikuun kokeiden lähestymistä (joilla ei sinänsä ole kyllä mitään tekemistä keskenään). Niihin on alettu valmistautumaan oikeastaan jo kaikissa oppiaineissa. Valmistautuminen näkyy alkuvuoden opintojen kertaamisena ja vanhojen koekysymysten tekemisenä. Jokaisessa oppiaineessa, josta meillä on koe tammikuussa, on myös ”mock exam”, harjoittelukoe. Koetilaisuus vastaa täysin oikeata koetilaisuutta, ja kokeet arvostellaan myös oikeata koetta vastaavasti.
    Eilen oli ensimmäinen harjoittelukoe matikasta. Koe tuntui menevän hyvin, eikä minulla sen kummoisempia ongelmia ollut. Ainoat ongelmat olivat asioissa, joita emme ole vielä käsitelleet, mutta se ei ole iso ongelma, sillä tässä on vielä joulukuu aikaa opiskella asiat loppuun. Tänään oli harjoittelukoe ”economics & busineksesta”, taloustiedosta. Koe meni suht hyvin, ja osasin kaikki asiat, mutta niiden ilmaiseminen englanniksi oli haastavaa. Asiaa kuitenkin helpottaa se, että koska englanti ei ole äidinkieleni (eikä kummankaan vanhempani äidinkieli), saan 25 % lisää aikaa joka kokeeseen. Se tarkoittaa reilun 20 minuutin lisää 1,5 tunnin kokeeseen. Aikaa ei todellakaan ole liikaa, joten lisäaika on enemmän kuin tervetullut.

Viime kirjoituksessa puhuin jalkapallo-ottelun katsomisesta viime lauantaina. Se reissu jäi lumen takia tekemättä, ja uskon, ettei peliä edes pelattu. Jalkpallo-ottelua on kyllä tarkoitus mennä katsomaan, mutta se saattaa siirtyä ensi vuoden puolelle. Lumi on myös estänyt jalkapalloharjoitukset – tai siis vaikeuttanut niin paljon, että ne ovat peruttu. Urheilusta en ole kuitenkaan jäänyt paitsi, vaan olen tehnyt uutta tuttavuutta kuntopyörämme kanssa ja parannellut suhdettani kuntosaliin.

Sellaista meininkiä täällä päin. Jotain joulutoivotusta olisi vielä tarkoitus kirjoitella, katsotaan miten kerkiän. Mutta nyt hyvää adventtiaikaa itse kullekin, muistakaa rauhoittua jouluksi!