EF-valmistautumisleiri Winchesterissä (14.8. - 29.8.)

Pari sanasta alkuun itse lähdöstä ja valmistelusta, sitten vasta tarkemmin leirin tunnelmiin.

Muistan vielä elävästi (onhan siitä jo yli puoli vuotta aikaa...), kun viime talvena mietin vaihto-oppilasvuottani. Mietin, että joskus ensi syksynä se lähtö Englantiin on, vielä on koulua puolet vuodesta jäljellä ja pitkä kesälomakin. Sitten koulu jo päättyikin, ja mietin, että joskus kesäloman jälkeen on lähtö – ei siitä vielä tarvitse niin huolehtia. Niin vain kesälomakin meni melkein kokonaan kaikkine tekemisineen (ja erityisesti ei-tekemisineen) ja oli kaksi viikkoa aikaa lähtöön. Olihan siinä vielä kaksi viikkoa aikaa, ei sitä vielä tarvinnut miettiä. Viikko kului, ja sain aloitettua pakkaamisen. Silloin oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti tajusin, että hei, sitähän ollaan menossa Englantiin vuodeksi! Tämän päivän jälkeen tosin vietin taas pari päivää ihan normaaleissa touhuissa, olihan sitä vielä muutama päivä aikaa. Yhtäkkiä huomasin olevani lauantaiaamuna kuudelta Helsinki-Vantaan lentoasemalla täpötäyden matkalaukun, repun ja olkalaukun kanssa. Ja paksuin huppari päällä.

    Lentokentällä meitä suomalaisia vaihto-oppilaita oli kuusi, kolme tyttöä ja kolme poikaa. Kaikki meni melko sujuvasti, niin sujuvasti kun lentokentällä asiat voivat mennä. Kävelin oikealle portille odottelemaan ja juttelemaan muiden lähtijöiden kanssa ennakko-odotuksista. Oli kiva jutella miten kaikilla oli aika samankaltaisia ajatuksia, ja mitä kaikkea muut olivat ottaneet mukaan, ja ettei itse ollut unohtanut mitään kovin tärkeää.
    Lento meni kivasti. Lehden kerkesi lukea, ruuat syödä ja tutustua paremmin muihin. Sitten oltiinkin jo Englannissa ja tyytyväisiä, kun ei ollut epämukavan kuuma. Vastassa oli sympaattinen rouva EF:ltä ja odottelemassa oli jo ruotsalaisia ja italialaisia vaihto-oppilaita. Meidän piti vielä odottaa ainakin hollantilaisia vaihto-oppilaita bussia varten, ja epäonneksemme lento oli myöhässä, joten pääsimme lähtemään vasta kahden maissa Winchesteriin. Bussimatkalla juttelimme jo pikkaisen muiden kanssa, mutta suurin osa matkasta meni (minun osaltani) nukkuessa. Ensimmäisenä päivänä menin nukkumaan siinä vähän yhdentoista jälkeen, joten valveillaoloajaksi tuli 18 tuntia! (05:00-23:00 +2) Kyllä uni maittoi.

    Ensimmäiset kaksi päivää meni alueeseen totuttelussa ja kavereihin tutustuessa. Aika nopeasti meillä olikin ”meidän” porukka kasassa, jossa oli suomalaisia, norjalaisia ja hollantilaisia. Totta kai leirin edetessä tutustuimme melkein kaikkiin muihinkin leiriläisiin, osaan paremmin kuin toisiin. Toisen viikon lopulla olin tottunut jo leirin rytmiin ja tuntui, kuin leiri olisi kestänyt jo monta kuukautta, vaikka samalla tulopäiväkin oli aivan tuoreessa muistissa.

    Leirin ohjelma oli suunnilleen seuraavanlainen: Aamupala -> Oppitunteja -> Ruoka -> Oppitunteja -> Vapaa-aikaa -> Ruoka -> Vapaa-aikaa -> Nukkumaan. Vapaa-aikana oli aina myös ohjattua toimintaa, useimmiten urheilua tai elokuvan katsomista. Meni varmaan aika tasan ne kerrat, kun olin pelaamassa jalkapalloa tai kun olin Mäkkärissä (tai Starbucksissa) syömässä ja tietokoneella, kun leirin alueella ei nettiin päässyt. Nukuinpa parina päivänä päiväunetkin.

    Oppitunteja varten teimme lähtötasokokeen, jonka mukaan tehtiin tasoryhmät, joita oli neljä. Päädyin toiseksi ”parhaaseen”, mutta olin ihan tyytyväinen, meidän opettaja kun oli leirin hauskin. Me emme opiskelleet kielioppia tai vastaavaa, toisin kuin kaksi ”huonompaa” ryhmää, vaan keskityimme luomaan englanninkielistä materiaalia. Ensimmäinen tehtävämme oli kirjoittaa kauhutarina ryhmissä, jonka jälkeen kuvasimme sen videolle elokuvaksi. Kauhutarinoista tulikin erittäin hauskoja komedioita, joita oli ilo katsoa!

Tärkeä osa leiriä olivat myös retket. Teimme kaksi retkeä, toisen rannikkokaupunki Bournemouthiin ja toisen Lontooseen. Yksi retki tehtiin huvipuisto Thorpe Parkiin, mutta en osallistunut sille. Bournemouth on kiva kaupunki, ei turhan iso, mutta kuitenkin kaupunki. Tosin tekemistä ei ollut kauhean pitkäksi aikaa, kun kaikki halusivat säästää rahojaan Lontoon reissulle. Siispä viimeiset reilu kaksi tuntia sujuivat Mäkissä ruuan ja tietokoneen (ja kavereiden) kanssa. 

    Lontoon retki oli varmasti yksi leirin odotetuimpia asioita. Saavuttuamme Lontooseen jokainen sai valita kolmesta ryhmästä haluamansa. Yksi ryhmä meni Camden Towniin (kauppa-alue vähän keskustasta sivussa) ja sieltä Oxford Streetille, yksi ryhmä meni suoraan Oxford Streetille (pääkauppakatu) ja yksi ryhmä teki pienen sightseeing-kierroksen, jonka jälkeen se siirtyi Oxford Streetille. Itse liityin sightseeing-ryhmään, ensimmäistä kertaa kun olin Lontoossa. Big Ben yms. muut pakolliset nähtävuudet tuli nähtyä. Matka Oxford Streetille oli mielenkiintoinen, eksyimme pariin kertaan, mutta onneksi jokainen Lontoolainen tietää, missä on Oxford Street. Ikäväksemme alkoi satamaankin, ja saimme kokea haasteen miten olla lyömättä toisten ihmisten sateenvarjoja omalla, kun katu on täynnä eri suuntiin kulkevia ihmisiä.

    Huomioitavaa Lontoossa on Starbucksien määrä. Starbucksilta toiselle on enintään viiden minuutin kävelymatka, ja Oxford Streetillä niitä on sitäkin tiuhempaan. Tietysti myös Top Shop on mainittava. Se on oikeastia valtava. Viisi kerrosta, kolme naisille, kaksi miehille. Ja jokainen kerros on iso. Ja silti se on ihan pullollaan ihmisiä. Metrokin tuli koettua kun lähdimme bussille. Asema oli aika monimutkainen, mutta onhan se ymmärrettävää, kun metrolinjoja on enemmän kuin yksi.

    Päällimmäisenä Lontoon retkestä jäi halu mennä sinne uudestaan. Aikaa vain oli liian vähän, eikä kaikkea haluamaansa kerennyt millään tekemään. Onneksi Retfordista pääsee suoraan Lontooseen junalla, ilman vaihtoja, vieläpä kohtuu hintaan, ja lomakin koittaa nyt lokakuun lopussa.

    Muuta mainitsemisen arvoista leiriltä on jalkapallo-ottelut. Katsoimme muistaakseni kolme peliä aivan leirimme vieressä olevassa pubissa. Tunnelma oli hyvä ja olihan siinä oma fiiliksensä. Joimme – tietysti – kokista tai muita ”soft drinkejä”. Tämä on muuten yksi iso ero suomalaiseen pubikulttuuriin. Täällä pubeihin voi mennä kuka vaan, mutta alkoholijuomia tarjoillaan vain täysi-ikäisille, toisin kuin Suomessa, jossa jo sisäänpääsyyn vaaditaan 18 vuoden ikä. 

    Ai niin, ruoka. Vaikka melkein kaikki haukkuivat leirin ruokaa, ei se niin huonoa ollut. Ruoka oli mautonta, rasvaista, eikä kasviksia ollut paljoa, mutta kyllä sillä mahan sai täyteen kahden viikon aikana. Ei tuollaista ruokaa voisi vuotta syödä, mutta onneksi ruoka perheessäni on hyvää ja monipuolista. Siitä lisää seuraavassa viestissä.

    Olen erittäin tyytyväinen, että menin valmistautumisleirille, vaikka se olikin melko kallis. Englannin puhuminen ja ymmärtäminen helpottui huomattavasti kahden viikon aikana, ja sain paljon uusia kavereita, joita on kiva nähdä vuoden aikana. Tietysti jo se, että leirillä oli tosi hauskaa, oli hyvä syy menemiselle.

Tässäpä tällaisia mietteitä leiristä. Jos haluat tietää lisää leiristä, tai jokin kohta jäi epäselväksi, kirjoitahan rohkeasti komenttia tai laita sähköpostia. Seuraavassa viestissä kirjoitan perheestäni ja miten elämä täällä Retfordissa on lähtenyt käyntiin, sitten koitan siirtyä säännöölisempään rytmiin, kerran kuussa uusi artikkeli.